Jussi Kettu / Band

 

Jussi Kettu on suomalaisen rock-, roots- ja bluesmusiikin asiamies. Mies on tehnyt musiikkia 70-luvulta lähtien. Jussi on monipuolinen trubaduuri, laulaja, lauluntekijä ja kitaristi. Jussi Kettu on tehnyt vuosia töitä myös teatteri-, televisio-, radio- ja studiomuusikkona.

Jussi Kettu on tehnyt niin soololevyjä kuin esiintynyt muiden artistien levyillä.  Tänään tämä Hoodoo Kustannuksen artisti keskityy keikkailemaan soolona ja bändin kanssa. Jussi Ketulta ilmestyi vuonna 2006 levy Määränpää, joka uusintajulkaistiin jo syyskuussa 2008 Playground Music Scandinavian jakelemana. Tätä seurasi huhtikuussa 2010 albumi Yliannos bluesia Propaganda levy-yhtiön julkaisemina. Nämä paljon kehutut suomenkieliset blues- ja rootsmusiikin ilosanomaa levittävät julkaisut lavensivat pohjaa musiikin pitkämatkalaiselle Jussi Ketulle.

Biiseissään Jussi Kettu saa suomenkielen helisemään ja kolisemaan luonnollisella ja aidolla tavalla. Se on harvinainen taito suomibluesissa. Tänään Jussi Kettu band taitavine soitajineen tuo tuulahduksen siitä kuinka bändin notkea ja jopa raivoisa meno lavalla saa yleisön sukat pyörimään ja päät vipattamaan.

Jussi Kettu band on Suomen eturivin bluesiin pohjautuvia esiintyjiä. Tärkeintä ei lopulta ole kieli, millä esitetään, vaan tunne ja rytmi, joka tulee esiin aidosti ja juuri se on Jussi Kettu bandin vahvinta osaamista. On erittäin tärkeää, että Jussi Kettu band esittää sanomansa Suomen kielellä. Kannattaa tulla Jussi Ketun keikoille todistamaan ja viihtymään hyvän aidoimman musiikin pariin.

Jussi Kettu Band:

Jussi Kettu - laulu ja kitarat

Petri Loikala - basso

Honey Aaltonen - rummut

Kuuntele näytteitä: